"I told you all I was going to be No. 1, and I did just that"
Pieni arvausleikki kärkeen. Kuka kommentoi omia suorituksiaan muutama vuosi takaperin tuolla tavoin?
Suurien menestyjien käytöksesta/luonteesta voidaan vetää muun muassa tämä stereotypia. He ovat todella itsevarmoja. Yliampuvaa itsevarmuutta katsotaan monesti pahalla. Suomalaiset tuntuvat katsovan pientäkin itsevarmuutta pahalla. Heti kun suomalainen toteaa mediassa jotain hieman positiivista itsestään, niin tuomiona on, että henkilö X on ylimielinen kusipää.
Meille suomalaisillehan on hyvin tyypillistä nöyristely. Kehuja emme ota vastaan, vaikka ne olisivat faktoja.
"Äijä veti ihan levottoman hyvän setin?"
"Nojaa, emmä nyt tiedä..."
Menestymisen kannalta tuo on aika huolestuttava piirre. Miten voi tulla hyväksi, jos ei suostu edes muille tai itselleen myöntämään olevansa hyvä?
Rajansa tietysti kaikella. Siinä vaiheessa kun ihminen alkaa arvottamaan itseään paremmaksi ihmiseksi saavutustensa perusteella, niin olisi hyvä jarrutella hieman ja hengähtää. Olympiavoittaja ei ole sen tärkeämpi tai parempi ihminen, kuin normaali työssäkäyvä perheenisä.
Jonkun saksalaisen uimarin isä on tosin todennut aikanaan "Jumala rakastaa vain voittajia".
Kehuja olisi hyvä vastaanottaa, ja jos tiedostaa olevansa hyvä jossain, niin eipä siinä mitään pahaa ole jos sen tuo esille.
Kehuja voi myös antaa. Jos joku on tehnyt aidosti hyvän suorituksen, niin rohkeasti vaan palautetta asiasta. Monet urheilijat ovat sanoneet miulle, että meidän koutsi ei anna kauheasti kredittiä jos onnistuu. Kynnys kreditin antamiseen ylittyy vasta silloin kun oma ennätys on parantunut 5 sekuntia ja olet voittanut ylivoimaisesti. Ja silloinkin palaute on luokkaa "sehä meni ihan hyvin".
Annetaan hyvän kiertää ja ollaan hyviä!
PS. Vastaus oli muuten Usain Bolt
keskiviikko, 29. helmikuuta 2012
tiistai, 21. helmikuuta 2012
Raportti valmentajakahvit Vol 1!
Historian ensimmäiset valmentajakahvit on nyt järjestetty. Haluaisin vähän avata mistä on kyse ja mitä ensimmäisillä valmentajakahveilla puhuttiin. Ihan ensimmäiseksi haluan hypätä ajassa hieman taaksepäin marraskuuhun 2011.
Olen juuri tulossa harjoituksista kotiin, kun puhelimeni soi. Kaivan puhelimen taskusta ja soittajaksi paljastuu hyvä ystäväni Juuso Konttinen. Yleensä kun Juuso soittelee minulle päin, niin tiedän että nyt on pahat mielessä. Juuso heittää ilmoille idean, että mitäs jos Ville pistettäisiin valmentajakahvit pystyyn. Hetkeäkään epäröimättä vastaan myöntävästi. Eikä aikaakaan, kun olimme Juuson kanssa suunnittelupöydän ääressä.
Mitkä ihmeen valmentajakahvit?
Tapahtuma jossa mahtavat opiskelijamme voivat keskustella liikunnasta, urheilusta, valmentamisesta yms. Tapahtumana kahvien tavoitteena on olla lämminhenkinen keskustelufoorumi, johon kaikki voivat tulla mukaan avoimin mielin vaihtamaan ajatuksia. Tarkoituksena on, että ihmisille tarjottaisiin aihealueita, jotka herättävät mielenkiintoa ja keskustelua. Jokaiseen tapahtumaan tulisi yksi alan ammattilainen ohjaamaan keskustelua. Kahveja järjestettäisiin kerran kuukauteen ja tapahtumana se olisi täysin ilmainen. Monesti hienot suunnitelmat jäävät pöytälaatikkoon, mutta Juuson kanssa olimme sitä mieltä, että kahvit on saatava aluille heti vuoden 2012 alusta lähtien. Muutaman puhelun ja sähköpostin jälkeen ensimmäisille valmentajakahveille puhujaksi saatiin oman alansa ammattilainen Sami Kalaja ja aiheena tulisi olemaan taidon oppiminen.
Ensimmäiset valmentajakahvit järjestettiin 26.1. aurinkoisena torstaiaamuna. Menimme Juuson kanssa hyvissä ajoin pistämään paikkoja kuntoon. Kahvi oli porisemassa hyvää vauhtia, kun ensimmäiset kuulijat saapuivat paikalle. Hieman alkoi jännittää, että löytyyköhän ihmisiltä mielenkiintoa tapahtumalle. Löytyihän sitä, sillä paikalle saapui meidän laskujen mukaan 45 kuulijaa!
Seuraavaksi Juuso kertoo omin sanoin, mistä kahveilla puhuttiin:
“Esityksen aluksi Sami esitteli pahaa-aavistamattomille kahvittelijoille tukun tiukkoja faktoja taidon oppimisesta, jotka hetken kuluttua itse tiputteli yksi kerrallaan alas paikkaansa pitämättöminä väitteinä. Välittömän palautteen kohteeksi joutuivat mm. taidon oppimisen herkkyyskaudet, oppimisen ahaa-elämykset ja suuri palautteen määrä taitojen opettamisessa. Kahveilla käytiin ajoittain tiukkaakin keskustelua oppimisesta ja opettamisesta, mikä oli erittäin hyvä asia kahvien alkuperäistä ideaa ja yleisön oppimista ajatellen. Erityisesti allekirjoittaneelle mieleen jäivät keskustelu liittyen kielen oppimiseen ja herkkyyskausiin, lämärien treenaaminen vanerilta ja yksipuolisesta toistamisesta avautunut keskustelu.
Sami päätti esityksensä listaamalla prinsiipit taidon oppimisesta:
-tarvitaan riittävä määrä harjoittelua
-vaihtelun määrä tehostaa oppimista
-oppimisen eteen pitää nähdä vaivaa
-oppiminen on tehokkainta, kun treeneissä on hauskaa”
Summa summarum. Ensimmäiset kahvit olivat jymymenestys! Palataan astialle Valmentajakahvit vol.2 kera!
Ville & Juuso
Olen juuri tulossa harjoituksista kotiin, kun puhelimeni soi. Kaivan puhelimen taskusta ja soittajaksi paljastuu hyvä ystäväni Juuso Konttinen. Yleensä kun Juuso soittelee minulle päin, niin tiedän että nyt on pahat mielessä. Juuso heittää ilmoille idean, että mitäs jos Ville pistettäisiin valmentajakahvit pystyyn. Hetkeäkään epäröimättä vastaan myöntävästi. Eikä aikaakaan, kun olimme Juuson kanssa suunnittelupöydän ääressä.
Mitkä ihmeen valmentajakahvit?
Tapahtuma jossa mahtavat opiskelijamme voivat keskustella liikunnasta, urheilusta, valmentamisesta yms. Tapahtumana kahvien tavoitteena on olla lämminhenkinen keskustelufoorumi, johon kaikki voivat tulla mukaan avoimin mielin vaihtamaan ajatuksia. Tarkoituksena on, että ihmisille tarjottaisiin aihealueita, jotka herättävät mielenkiintoa ja keskustelua. Jokaiseen tapahtumaan tulisi yksi alan ammattilainen ohjaamaan keskustelua. Kahveja järjestettäisiin kerran kuukauteen ja tapahtumana se olisi täysin ilmainen. Monesti hienot suunnitelmat jäävät pöytälaatikkoon, mutta Juuson kanssa olimme sitä mieltä, että kahvit on saatava aluille heti vuoden 2012 alusta lähtien. Muutaman puhelun ja sähköpostin jälkeen ensimmäisille valmentajakahveille puhujaksi saatiin oman alansa ammattilainen Sami Kalaja ja aiheena tulisi olemaan taidon oppiminen.
Ensimmäiset valmentajakahvit järjestettiin 26.1. aurinkoisena torstaiaamuna. Menimme Juuson kanssa hyvissä ajoin pistämään paikkoja kuntoon. Kahvi oli porisemassa hyvää vauhtia, kun ensimmäiset kuulijat saapuivat paikalle. Hieman alkoi jännittää, että löytyyköhän ihmisiltä mielenkiintoa tapahtumalle. Löytyihän sitä, sillä paikalle saapui meidän laskujen mukaan 45 kuulijaa!
Seuraavaksi Juuso kertoo omin sanoin, mistä kahveilla puhuttiin:
“Esityksen aluksi Sami esitteli pahaa-aavistamattomille kahvittelijoille tukun tiukkoja faktoja taidon oppimisesta, jotka hetken kuluttua itse tiputteli yksi kerrallaan alas paikkaansa pitämättöminä väitteinä. Välittömän palautteen kohteeksi joutuivat mm. taidon oppimisen herkkyyskaudet, oppimisen ahaa-elämykset ja suuri palautteen määrä taitojen opettamisessa. Kahveilla käytiin ajoittain tiukkaakin keskustelua oppimisesta ja opettamisesta, mikä oli erittäin hyvä asia kahvien alkuperäistä ideaa ja yleisön oppimista ajatellen. Erityisesti allekirjoittaneelle mieleen jäivät keskustelu liittyen kielen oppimiseen ja herkkyyskausiin, lämärien treenaaminen vanerilta ja yksipuolisesta toistamisesta avautunut keskustelu.
Sami päätti esityksensä listaamalla prinsiipit taidon oppimisesta:
-tarvitaan riittävä määrä harjoittelua
-vaihtelun määrä tehostaa oppimista
-oppimisen eteen pitää nähdä vaivaa
-oppiminen on tehokkainta, kun treeneissä on hauskaa”
Summa summarum. Ensimmäiset kahvit olivat jymymenestys! Palataan astialle Valmentajakahvit vol.2 kera!
Ville & Juuso
tiistai, 7. helmikuuta 2012
Vanha koira ei opi kuin uusia temppuja
Otsikko on lainattu Alpolan Matilta, kiitos siitä. Tänään kävelessä kotiin päivällä funtsin sitä, miten monilla ihmisillä tiedonjano loppuu. Olen törmännyt valitettavan moneen valmentajaan, jotka tuntuvat tietävän kaikesta kaiken eivätkä kouluta enää itseään eteenpäin. Aiheestahan päästäisiin pidemmälläkin pohdinnalla filosofiaan ja siihen, että kuinka paljon ihminen voi tietää ja mitä tieto on. Nyt en sukella kuitenkaan niin syvälle. Ehkä joku toinen kerta.
Itse en usko siihen, että ihminen voisi olla kaikkitietäväinen jossain vaiheessa. Kaikesta voi aina oppia jotain uutta. Keskustelin Pulkkisen Tommin kanssa viikonloppuna siitä, että onko esimerkiksi kokeneen uinti-ihmisen järkevä mennä uimaliiton taso1 valmentajakoulutukseen. Tommi oli sitä mieltä, että myös kokenut ihminen voi oppia kyseiseltä kurssilta jotain uutta. Komppaan tätä mielipidettä. Kuten Tommi sanoi, niin asenne ratkaisee. Jos suhtaudut ylimielisesti aiheeseen, niin tuskinpa opit mitään uutta. Kun taas olet avoin, niin työkalupakkiin voi tarttua vaikka mitä mukavaa.
Itse pyrin nykyisin menemään kaikille luennoille sillä periaatteella, että jos opin yhdenkin uuden asian, niin hommasta oli hyötyä.
Hyvä esimerkki uudesta oppimisesta tulee Judon maailmasta. Telkasta tuli kerran dokkari jostain judogurusta, mikä oli harrastanut lajia 60-70 vuotta ja omisti jonkun 25 Danin punamustavyön. Tämä guru seuraili innokkaana lasten judokurssia, jossa käytiin alkeita läpi. Mieheltä kysyttiin, että miksi hänen kaltainen guru kuluttaa aikansa tällaiseen. Guru vastasi jotenkin niin, että koskaan ei tiedä mitä aarteita voi tarttua matkaan, kunhan pitää vain avoimen mielen. Samaan lauseeseen mies peräänkuulutti, että lapsilta oppii parhaiten.
Now that's what I call Guruism
Itse en usko siihen, että ihminen voisi olla kaikkitietäväinen jossain vaiheessa. Kaikesta voi aina oppia jotain uutta. Keskustelin Pulkkisen Tommin kanssa viikonloppuna siitä, että onko esimerkiksi kokeneen uinti-ihmisen järkevä mennä uimaliiton taso1 valmentajakoulutukseen. Tommi oli sitä mieltä, että myös kokenut ihminen voi oppia kyseiseltä kurssilta jotain uutta. Komppaan tätä mielipidettä. Kuten Tommi sanoi, niin asenne ratkaisee. Jos suhtaudut ylimielisesti aiheeseen, niin tuskinpa opit mitään uutta. Kun taas olet avoin, niin työkalupakkiin voi tarttua vaikka mitä mukavaa.
Itse pyrin nykyisin menemään kaikille luennoille sillä periaatteella, että jos opin yhdenkin uuden asian, niin hommasta oli hyötyä.
Hyvä esimerkki uudesta oppimisesta tulee Judon maailmasta. Telkasta tuli kerran dokkari jostain judogurusta, mikä oli harrastanut lajia 60-70 vuotta ja omisti jonkun 25 Danin punamustavyön. Tämä guru seuraili innokkaana lasten judokurssia, jossa käytiin alkeita läpi. Mieheltä kysyttiin, että miksi hänen kaltainen guru kuluttaa aikansa tällaiseen. Guru vastasi jotenkin niin, että koskaan ei tiedä mitä aarteita voi tarttua matkaan, kunhan pitää vain avoimen mielen. Samaan lauseeseen mies peräänkuulutti, että lapsilta oppii parhaiten.
Now that's what I call Guruism
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)